Get Adobe Flash player

Nainen vaikuttajana -seminaari

Etelä-Vantaan Kokoomusnaiset ry: Nainen vaikuttajana -seminaari Kilterin koululla 13.9.2000

Anitta Orpanan seminaarialustus aiheeseen

Nainen vaikuttajana

Miten tasa-arvo näkyy politiikassa?

Suomen maine tasa-arvon mallimaana pohjautuu ainakin kolmeen tekijään: naisten vahvaan panokseen politiikassa, taloudelliseen itsenäisyyteen ja hyvään koulutukseen. Vahvuudet ovat yhteisiä kaikille Pohjoismaille. Niihin pohjautuu myös ajatus hyvinvointivaltiosta.

Ajankohta on otollinen pohtia sitä, miten naisten tulo politiikkaan näkyy käytännössä. Yleiseurooppalainen kehitys on ollut naisille suotuisa. Naistietous politiikassa on lisääntynyt ja juuri viime vuoden lopulla julkaistu Eurooppaa kattava selvitys osoittaa naisten vahvistaneen asemiaan politiikassa. Vain Kreikassa naisten osuus parlamentissa jää alle 10 %:n. Ruotsi on Euroopan kärkimaa yli 40 %:in nousevalla naisten määrällä parlamentissa. Heti perässä tulevat Tanska, Suomi, Hollanti ja Saksa. Tähän kategoriaan on noussut uutena valtiona Saksa, jossa naisten määrä on jo noussut yli 30 %:n.

Vaalijärjestelmät eroavat merkittävästi ja selittävät osin, miksi naisten on vaikea tulla valituksi. Näyttää siltä, että suhteellinen vaalitapa on vallitseva niissä maissa, joissa naisten määrä poliittisessa päätöksenteossa on keskimääräistä suurempi. Enemmistövaaleissa, jossa alueelta valitaan vain yksi ehdokas, on todella vaikea saada naista pääehdokkaaksi. Merkitystä on myös sillä, mihin järjestykseen naiset ja miehet pannaan ehdokaslistoilla. Suomen vaalijärjestelmässä tällä ei ole merkitystä, koska meillä on suora henkilövaali.

Itä- ja Keski-Euroopan maissa, joissa poliittinen järjestelmä ja talousjärjestelmä muuttui dramaattisesti, myös naisten osallistuminen päätöksentekoon väheni. Markkinatalouteen siirtyminen heijastui naisten osallistumiseen työelämään ja politiikkaan. Afrikassa ja Aasiassa sekä Etelä-Amerikassa on vankka miesten ylivalta poliittisessa päätöksenteossa. Mielenkiintoisia poikkeuksia ovat Namibia ja Etelä-Afrikka, joissa siirtyminen demokratiaan pois rotusortojärjestelmästä on merkinnyt myös naisten vahvaa osallistumista päätöksentekoon. Maat nousevat omaan luokkaansa muiden Afrikan valtioiden joukossa. Argentiinassa on käytössä poliittisia puolueita koskeva kiintiö, joka velvoittaa puolueita asettamaan naisehdokkaita ainakin 30 %:a. Vastaavaa periaatetta on yritetty saada myös Intian lainsäädäntöön.

On mielenkiintoista havaita, että niissäkin maissa, joissa naisten määrä parlamentissa on vähäinen, valitaan heitä hallitukseen suhteellisen paljon. Ruotsi on jälleen omaa luokkaansa maana, jossa enemmistö hallituksen ministereistä on naisia. Suomi tulee hyvälle kakkossijalle 44 %:n osuudella. Heti Suomen jälkeen tulevat Saksa, Tanska, Englanti, Ranska ja Hollanti, joiden hallituksissa on yli 30 %:a naisia.

Euroopan kattavassa tutkimuksessa analysoitiin myös sitä, millaisia salkkuja naisten käsiin annettiin. Oliko kyse tyypillisesti naisellisiksi koetuista asioita kuten kulttuuri, opetus tai sosiaaliasiat? Tässä suhteessa tilanne oli Suomessa erilainen kuin monissa Euroopan maissa. Meillä naiset saavat laajasti poliittista vastuuta. Nainen on ollut ulkoministerinä ja valtiovarainministerinä ja nyt myös presidenttinä. Me tiedämme, että Suomessa ei sosiaali- tai opetusministerin salkkua missään nimessä voi sanoa kevyeksi, kun ottaa huomioon kyseisten ministeriöiden käytettävissä olevat määrärahat.

Lähimpänä arkipäivää olevat poliittiset päätökset tehdään paikallistasolla, kunnissa. On mielenkiintoista, että naisten tie politiikkaan on Suomessa kulkenut nimenomaan valtakunnan asioiden kautta. Naiset saivat ensin täydet poliittiset oikeudet valtiollisissa vaaleissa. Kymmenen vuotta myöhemmin he saivat täydet oikeudet kunnallisvaaleissa. Sama kymmenen vuoden viive näkyy myös naisten määrässä kunnallisvaltuutettuina. Kun valtiollisissa vaaleissa kriittinen 30 %:n osuus ylitettiin jo 1970-luvulla, se tapahtui kunnallisvaaleissa vasta 1980-luvulla. Vastaava tilanne on tuttu muissakin pohjoismaissa. Onkohan niin, että politiikka kokopäivätyönä on naisille mahdollista, mutta yhdistelmä kokopäiväinen ansiotyö, perhe ja politiikka on liian raskas yhdistelmä.

Kiitos kiintiöiden, voimme sanoa, että Suomessa on käytännössä saavutettu tasa-arvo paikallistason päätöksenteossa kunnallisissa lautakunnissa ja kunnanhallituksissa. Kiintiöt toimivat aidosti ja tasapuolisesti niin naisten kuin miestenkin hyväksi. Naiset ovat päässeet verolautakuntiin, teknisiin lautakuntiin ja hallituspaikoille. Miehet puolestaan ovat saaneet lisää sananvaltaa sosiaali-, opetus- ja kulttuurilautakunnissa. Myös maakuntien hallituksissa ja liittovaltuustoissa naiset ja miehet ovat tasaisesti edustettuina.

Kun puhumme naisista päätöksenteossa, on tarkasteluun otettava myös valtiovalta ja ylimmät virat ministeriöissä. Tutkimus osoittaa selvästi, että naisten urakehitys ylimmille virkapaikoille on hidasta. Suomi oli viimeisellä sijalla eurooppalaisessa vertailussa, kun tarkasteltiin osastopäällikkö/ylijohtajatason virkoja. Naisten osuus näistä virkapaikoista on 6 %:a. Kansliapäälliköksi nainen eteni vasta 1995, kun oikeusministeriössä valittiin kansliapäälliköksi nainen. Ympäristöministeriön lisäksi ei urakehitys olekaan kulkenut yhtä korkealle.

Tilastokeskuksen kokoamien tietojen mukaan noin 25 %:a kaikista yritysjohtajista on naisia. Naisten osuus on kuitenkin sitä pienempi, mitä ylemmäs yhtiön hierarkiassa mennään. Helsingin Sanomat selvitti kaksi vuotta sitten naisten osuutta pörssiyhtiöiden hallituksissa. Tuolloin 52 suurimmassa pörssiyhtiössä oli hallituspaikoilla 19 naista. Naiset ovat selkeästi aliedustettuina näillä paikoilla.

Asia on jäänyt pienen tutkijapiirin pohdinnaksi lasikattoilmiöstä. Nyt olisi aika jo tehdä asian eteen jotain.

Nyt elämme taas kunnallisvaalivuotta. Lokakuun 22.päivä on varsinainen vaalipäivä, ennakkoäänestys alkaa 11.10. Toivomme, että saavutamme korkean äänestysaktiivisuuden vaaleissa. Vain äänestämällä voi vaikuttaa. Toivokaamme myös, että naiset saavat ansaitsemansa määrän edustajia kunnalliseen päätöksentekoon.