Get Adobe Flash player

uusikuva3Anitta

Nimeni on Anitta Kristiina Orpana, o.s. Viljamaa. Synnyin Lahdessa, mutta lapsuuteni vietin Hyvinkäällä. Aloitin koulunkäyntini Hyvinkään aseman koulussa. Asuin Hämeenlinnassa aikuisikään asti, josta muutimme mieheni kanssa pääkaupunkiseudulle, Helsinkiin ja Espooseen. Nyt olen kotiutunut Vantaalle, missä perheemme on asunut jo vuodesta 1975 alkaen. Perheeseeni kuuluu aviomies Eero, joka on tehnyt oman uransa sähköurakointiliikkeen toimitusjohtajana. Yrittäjyys on perheellemme tuttuakin tutumpi asia. Meillä on kaksi aikuista tytärtä, joilla on jo omat perheet.

Olen toiminut koko aikuisikäni tietotekniikan parissa. Vuodesta 2002 alkaen olen toiminut Ammattikorkeakoulu Haaga-Heliassa tietotekniikan lehtorina. Aiemmin olin tietotekniikan tuotepäällikkönä maahantuontiyrityksissä.

Olen toiminut aktiivisesti Vantaan kunnallispolitiikassa jo yli 20 vuotta. Olen ollut kaupunginvaltuutettuna 18 vuotta ja kaupunginhallituksen jäsenenä jo 6 vuotta. Kokoomusryhmä valitsi minut 1. varapuheenjohtajaksi vuonna 2009.

Perheemme on ollut aina urheilullinen. Mieheni oli aikoinaan kilpasuunnistaja, joten vietimme paljon aikaa koko perheen voimin suunnistuksen parissa. Nykyisin pidämme yllä hyvää kuntoa lenkkeilemällä, hiihtämällä ja samoilemalla Lapin luonnossa. Kesäisin vietämme paljon aikaa kesämökillä. Silloin on aikaa ystäville ja perheen yhdessäololle.

Pidän myös erittäin paljon kulttuurista. Olen Suomen Kansallisoopperan valtuuskunnassa, joten tästäkin syystä seuraan paljon Suomen Kansallisoopperan esityksiä. Hyvät konsertit, teatteri ja erilaiset kesätapahtumat tekevät meistä kulttuurin suurkuluttajia.

Osallistumme myös hyväntekeväisyystoimintaan Lions Clubin merkeissä. Työ on ollut antoisaa, koska voimme toimia oman alueemme ihmisten hyväksi. Tarkoitus on koota ihmiset yhteen lasten hiihtokilpailujen tai ratagolfin järjestäjinä.